Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on hyväksynyt kaupungin väliaikaisen rakennuslupahakemuksen Malmin lentoaseman ns. Patria-hallin ja sen ympäristön käyttötarkoituksen väliaikaisesta muuttamisesta. Kaupunki on suunnitellut lentokenttäalueelle harjoittelurataa raskaan kaluston oppilaskäyttöön viiden vuoden määräajaksi.
Suunnitelman mukaan merkittävä osa lentokentän nurmialueesta päällystettäisiin tai muutettaisiin hiekkapohjaiseksi harjoittelualueeksi. Työ ulottuisi vaarantamiskiellon alaiselle, alkuperäiselle betonikiitotielle.
Rakennuslupahakemus osoittaa, ettei kaupungilla ole alueelle todellista käyttötarvetta ainakaan viiteen vuoteen. Alueelle etsitään mitä erikoisimpia väliaikaiskäyttötapoja. Esitys todentaa sen, että ilmailutoimijoiden vaade lentotoiminnan käynnistämisestä ja jatkamisesta välittömästi voidaan toteuttaa.
Eduskunta on edellyttänyt valtioneuvostolta toimenpiteet Malmin toimintojen korvaaville ratkaisuille. Valtioneuvosto ei ole toteuttanut näitä. Malmin lentoasema onkin palautettava ilmailukäyttöön Suomen ilmailutoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.